Hain Megin meille viime keskiviikkona. Pariskunta pääsi vähän tutustumaan toisiinsa ennen romanssin syntymistä. Varmuuden vuoksi käytin Megin progessa torstaina. Sain arvon vasta perjantaina iltapäivästä (4,1) mutta aamusta oli kyllä jo käynyt ilmi, että päivät alkoivat olla kohdillaan. Saimme ensimmäisen onnistuneen astutuksen perjantaina iltapäivästä 20 minuutin "nalkilla". Uusimme astutuksen vielä lauantaina illasta. Juoksupäiviä Megillä oli tuolloin 12 ja 13. Sunnuntaina vein Megin takaisin kotiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksut. Näytä kaikki tekstit
maanantai 9. huhtikuuta 2018
tiistai 27. maaliskuuta 2018
Juoksut alkoivat!
Niin käynnistyi tämäkin projekti, sillä Meg aloitti juoksunsa eilen maanantaina. Aika nappiajoitus ottaen huomioon, että matkustan tänään Saksaan hakemaan Juniorin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)